Viime lauantaina pääsin kuvaamaan vielä tämän vuoden viimeiset häät syksyisen sään saattelemana Hämeenlinnan Vanajanlinnassa. Aamulla keli näytti vielä tutun harmaalta, mutta puolenpäivän tienoilla, jolloin myös kuvausaikakin alkoi, alkoi aurinko pilkahtelemaan pilvien välistä ja klo 13 aikoihin saimmekin nauttia selkeältä taivaalta paistavasta auringosta. Aurinko piristikin mukavasti näin parin kuukauden ”harmaan jakson” jälkeen.

Omalta osaltani päivä alkoi parin potrettien kuvaamisella. Olimme jo hääpalaverissa puhuneet alustavasti, että pyrimme ottamaan kuvat pääsääntöisesti sisätiloissa morsiamen pukua suojellaksemme, mutta mikäli keli sallii, käydään ulkosallakin muutama kuva ikuistamassa. Kuvailimme potretteja Vanajanlinnan kirjastossa sekä portaikoissa ja tämän jälkeen lähdimme nopealle visiitille Vanajanlinnan takapihan ympäristöön.

Potrettien jälkeen parilla oli reilu tunti aikaa huilahtaa ennen vihkiseremonian alkua. Vihkiseremonia järjestettiin Ryti-salissa, joka on Juhlasalin seinänaapurihuone. Vihkiseremonian jälkeen olikin näppärä siirtyä viereiseen huoneeseen hääjuhlaa juhlistamaan. Mukavaa vaihtelua hääjuhlassa erityisesti oli pöytiin tarjoiltu pääruoka sekä kakku, joiden ansiosta turhalta jonottelulta säästyttiin ja juhla soljui mukavasti aikataulussaan.

Tässä vielä pieni kuvakooste lauantain juhlahulinoista. Onnea parille!