Minkälaista palvelua saan, jos varaan sinut kuvaajaksemme?

Olen sosiaalinen ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva nuorekas perheellinen mies. Tulen erittäin hyvin toimeen lasten kanssa. Palvelen asiakkaitani aina parhaani mukaan ja otan pienimmätkin yksityiskohdat huomioon. Olen kohtelias ja mukaudun tilanteisiin hyvin. Minut varatessasi sinun ei tarvitse harmitella lähipiirillesi, ettei kuvaajaa taaskaan saanut puhelimella tai sähköpostilla kiinni, tai kuvien toimituksessa vaan kestää ja kestää ja kestää – Vastaan kyselyihin yleensä jo saman tunnin aikana ja toimitan kuvat aina heti kuin mahdollista. Hinnastosta löydät toimitusajat eri kuvauspaketeille.

Kuinka pitkälle olet valmis kulkemaan?

Toiminta-alueenani on Etelä-Suomi, mutta olen tehnyt kuvauskeikkoja myös pohjoisemmassakin. Tärkeintä on sopia asioista etukäteen, jolloin pääsemme molempia miellyttävään lopputulokseen. Käyn kuvaustöideni ohella päivätöissä, jonka vuoksi olen arkisin käytettävissä usein vasta klo 17 jälkeen, mutta tästäkin voidaan kuitenkin sopia  ja olen valmis joustamaan asiakkaan niin toivoessa. Ota rohkeasti yhteyttä, vaikka kuvaustarpeesi eivät Hämeenlinnassa olisikaan!

Voinko luottaa, että tulet sovittuna aikana paikalle?

Kyllä. Pyrin sopimaan kuvausasiani aina sähköpostitse, jolloin näistä jää aina kirjallinen merkintä. Hääkuvauksista teemme aina parin kanssa hääkuvaussopimuksen, jossa on eritelty kuvauksen sisältö sekä reunaehdot, joiden puitteissa kuvaus hoidetaan. Toimintatavastani on tullut paljon positiivista palautetta.

Mitä vastinetta saan rahoilleni?

Varatessasi minut kuvaajaksenne, saatte takuun siitä, että tapahtui kuvauspäivänä mitä tahansa, kuvat eivät jää ottamatta. Mukanani kulkee kattava kalusto, joka takaa sen, että laiterikon sattuessa löytyy aina varalaite, jolla jatkaa kuvaukset loppuun saakka. Lisäksi saatte hinnaston mukaisesti käsiteltyjä digikuvia kuvauspaketista riippuen henkilökohtaisin käyttöoikeuksin. (LUE LISÄÄ). Paperikuvia ja muita kuvatuotteita on myös mahdollista tilata, hinnoittelun löydätte kuvatuotehinnastosta.

Onko sinulla studio?

Kyllä vain. Käytössäni on n. 100 neliömetrin kuvaustilat Hämeenlinnan Kantolassa. Käyntiosoite studiotiloihini on Myllärinkatu 6, Hämeenlinna. Olen paikalla studiolla ennalta sovittuina ajankohtina, joten ole yhteydessä minuun ennen saapumistasi studiolle.

Lisää studiotiloistani voit lukea osoitteesta: www.studiokantola.com

Miten toimitat valmiit kuvat?

Käsittelen jokaisen toimittamani valokuvan. Muotokuvat (lapsi-, perhe-, valmistujais-, kihlakuvat jne) sekä hääpotretit käsittelen aina sekä värikuviksi että mustavalkoisiksi. Dokumentaariset kuvat käsittelen joko värillisiksi tai mustavalkoisiksi aina kuvan vallitsevan tunnelman mukaan.

Hääkuvausasiakkaani saavat kuvauslaskussa ohjeet, joiden avulla häävieraat pääsevät tarkastelemaan valmiita valokuvia asiakasgalleriassani. Lisäksi hääkuvausasiakkaille toimitetaan painolaatuiset digitaalikuvat muistitikulla postitse. Muotokuvausasiakkaani saavat sähköpostitse kuvaustunnuksen, jonka avulla pääsee kirjautumaan kuvatilauspalveluun, jonka kautta valokuvatuotteiden tilaus hoituu helposti ja nopeasti.

Miten saan sinuun yhteyden? Mitä kuvaus maksaa?

Vastaan puhelimeen pääsääntöisesti arkisin klo 16 jälkeen, tarvittaessa myös konttoriaikoina. Sähköposti on paras yhteydenottotapa!

Yhteystietoni sekä yhteydenottolomakkeen löydät TÄÄLTÄ!
Kuvaushinnastooni voit tutustua TÄÄLLÄ!
YHTEYSTIEDOT
GSM: 045 633 3251
email: studio@valokuvaajanne.fi
Paikkakunta: Hämeenlinna
SOSIAALINEN MEDIA
Yhteistyössä
Copyright
Copyright Janne Heinonen 2017
Kuvien luvaton käyttö ehdottomasti kielletty.